tivoli

minusta nähden

se tivoli on edelleen siinä

sen karusellin ympärillä

makaan puhkiruosteessa

matkan päässä

ainoa näkemäni

kiinnittämätön karusellihevonen

tanssi silmäni täyteen suolaa

lähtiessään

vetäydyn käärmemiehenä

akselini ympärille

nielemäni pyörivä miekka

kolisee pitkin

sairaan valkeita käytäviä

keskeltä selkää

valuu juurtuva tanko

miten minä jään

keskelle teräshelvettiä

oman karusellini tapiksi

tuulikoira

sinun jäljissäsi koirana

ilma niin sakeaa kesää

että saan suun täydeltä tuulta

haukattua

miltä se tuntuu

         vaimo

tuulenkaatajan kanssa avioitua

sinä lepäät mehuna rinnuksillani

heliumina keuhkoissa

piipitän pikkuoravana

kaatoporukan ajokoiran

häntä heiluu taas

mietintö valtionvarainministeriön virkamiehelle No SeJaSe

olisin kovin mielissäni

jos nylkeä sut saisin

ja niin vedet kielissäni

sinua kannustaisin:

"Nyt kun olet hajuton,

ja kasvojasi vailla ,

etkä edes tajuton,

vaan kiljut hullun lailla,

voisit juustohöylän vaihtaa

kunnon plasmaleikkuriin

ja turhaa sääliä kaihtaa

panna kansan kuriin.

yksin kuona-altaassani

sille kintaallani viittaan

kun seisten rinnallani

sananjalkani rintaan niittaan."

tähdet

musta on niin

kiertoradoilta

imemme toistemme syytämää

valoa

musta on välitettävä

säilytettävä massa

samana molemmille tai

musta on aukko

ominut liikaa toisen

musta aukko on läski

pidetään itsemme

teräsrenki

vilkkuen pinnalla sähköisen arkin

tähtiä etsin

loistetta kvarkin

työstyneen metallin lastuja kaivan

kynsien alta

teen niistä laivan

joka sorru ei jäiseen vuoreen

leyhyten keskellä kesäisen yön

purjeena mastossa

tähteenä työn

kynnen alla teräspiikki

hiertävä jääneen

laiskuuden friikki

joka unohti laulunsa tuoreen

nukkuen seassa vellovan meren

tahtona vain

loisteena veren

puhtaana huutona välkkeenä nielun

vaipuen arkana

katveeseen sielun

joka takoi terästä kuoreen

kaikuen uskoa menneen ajan

perinteen tahtia

keskellä pajan

päällä pedon kuolleen kallon

tanssien paljaita

jalkoja tallon

jatkun toivossa virtaani nuoreen

volttilähtö

sama se

joulukuninkuusraveissa

onko lämminveristen lähtö

laukkaamatta etenevillä

on silmälaputtomasti aikaa

sokeuden seurantaan

narkissoksen nosomania

turhaanko pitää sormeansa

padossa pelastaa

kylän tuntemattomalta

mikä on

padottuna minussa

silmätön sokeus

sormissa pakottaa

käsin kosketeltavan puute

minä

vaikka kuinka katsoisi

peilissä on musta kulma minän paikalla

koskettaessa eloton

hohkaa pelkoaan sormista päästä varpaisiin

ymmärtämättä koskevansa

katsovansa

lisää sokeuttavaa sekoitetta

oodi helsingin ilolle

Iloitse, tyrän tytär,

itämeren asfalttihelmi,

ota bitti!

Sillä

sinut on padottu

toimistoharmaiden betoniporsaiden

temmellyskentäksi.

Riemuitse, riivattu emo,

sinä saatanan sisar,

huku tavuihin!

Sillä

peräaukossasi

makoilee työtön

metrinen piikkisika.

Kavahda, kapinen kasvattaja,

rantautunut ruotsinlaiva,

jaa almu!

Sillä

lapset pihallasi

eivät kestä kuulla

oikeiden lintujen kitinää.

Haparoi, hankala anoppi,

päätön kana,

pure terästä!

Sillä

kavahdat ottopoikiasi

vaikka kohdunkaulasi on syöty.

Kilju, kirottu otus,

kuollut sika,

anna kinkku!

Sillä

ei ole enää väliä

kun joulu on jo ovella.

mustelmat

päivemmällä

siirryn auringon varjoon

kosken mustelmiani

kaikissa sateenkaaren väreissä

marathon

halvattujen marathonia

seuraa koura koppurassa

väsynyt kumara mies

jälkijoukon mentyä

ennen kuolemanpartiota

noustuaan tuntee asfaltin

veren pistellessä tietään takaisin

keyboard

kynä on nappirivi sielun harmonikassa

sormet riviväleissä aurausmerkkeinä

avainlaudan tuhatsataa miljoonariviä

kaivaa loppuun asti avointa hautaa

kuuntelen

korvat kaljuina käsissä

painan polvella rintalastan

sisään kuuntelen

minua aika

aina minua täynnä

kuuntelen

muovisähköä silmille

ei teräksen ja lihan liittoa

pronssin venymää

teräslepikosta muovitunkio

raavin homeet

hauen leukapielistä

lyön kielen

hammasväliin

kuuntelen

käenpoika

lattialautojen välissä

käenpojalla pesä

hammasrattaat hehkuen

kuningaskalastajan tulla nostamaan

nokasta otsalohko loistaa

niljanielu aivojen ammentua

kaikista aukoista

multalusikkasuu

lähdit multalusikka suussa pakoon 

    maata jalkojesi alla

    etelään kylmän keskelle

missä unelmat kukkivat

asfaltti-ihottumana pojan polvissa

  ja viinalla voitelit loput

  äänettömät yhtiömiehet

kymmenen vuotta liittymisestäsi

maan omien klaaniin

lapioituani tien

oman kuoppani täyttömaalle

itkin sinua

ohimenneellä otteella

toivottomuutesi takinliepeessä

lähdit

nyt saat maata

häpeämättä jalkoihisi

         multalusikkasuu

access denied

kaksi harakkaa

tappelee räkättirastaasta

  verkkokalvolla

  access denied!

kuollutta lihaa

kannetaan koneeseen

avioero-oikeudessa

vaatimuksia lihasta

  verkkokalvolla

  access denied!

kuollut rastas

henki lihasta

vaatimuksia oikeudesta

  verkkokalvolla access denied

tässä talvessa asuu valo

tässä talvessa valo on läsnä

keskelläni ei mitään varjossa

suunnaton pakkasaava

jalkojeni alta kantamattomiin

ja minulla on lämmin ja hellä olla

kuin pitäisin pariviikkoista eläimen lasta

kämmenelläni ja hyväilisin

sormiani sen turkkiin

kuumana kivenä suussa

hangen alta kuultavat

nimettömät värit

vaativat laulamaan

suuni talvessa asuu valo

tässä keskellä ei ole varjoa

dysleksian ylistys

tavulla tavun taakse

saumaton samojen sanojen selli

vankila valoa vailla

kun sais vielä tän talikon hampaista

että näkis mitä puhuu

tavulla tavan takaa

apea ajatukseton apaja

suusta sika sokea

kun sais oppia aistimaan

mitä pyytää anteeksi

tavallaan tavujen takana

pennin palatsin pihalla

kun sais korvat päästä

ettei kuulis oikein

sähköäes

katsotaan niin kuin nähtäisiin

ikään kuin olisi kuultavissa

ne sanat

unohdetaan

kirjain kirjaimelta

metsä puilta

istutetaan muovi metalliin

ikään kuin tehdään uutta

nostetaan betonipelto

siitä uskosta

bittivirran rantaan

sininen

veljeni virta

vie minua pois

jäälauttojen alla

tuijotan taivaan 

palaa

  huuliini väri

panik

rintalastani

ruhjonut poikalapsi

se on siellä vielä

kuuroa tuskaansa

pakoon vauhkoavan metsäneläimen

katse silmissään

viiltämässä vatsaansa auki

lisäämässä peilinpaloja

tulpiksi korviin

roikkumassa luomiani alas

onneksi

pyörä

pyörä on ehjä nyt

liekö koskaan rikki ollutkaan

kunhan kusetti

hankaa aikaa pyörä verillä

huokosista hiki pakkaseen

kampeasi väännät

pyörä on salakavala

valekala

pyörii jurnuttaa

muoto on uusi

huomaamatta

pumpusta menohenki

aamun pakkasen

kammesta kiinni

jauhaa vielä virran

varrella käsi

poikki rullattu myllynkivi

veresliha rautavanne

ikeenä

puupienat pieksää

poikkisormia

akseliton

välisoitto

oikoteiden keskellä

en osaa sanoa

raivokas retriitti

vielä tänä iltana

palomuuri pitää

sateen tavoin voihin

natskahtelevat sanat

eivät raota verhoa

rasvanaaman takana

odottaa

huomisen kuumaa veistä

raiteilla

olisi kai se hienompaa

raavaampaa

umpihangessa mennä veuhtoa

kainalomyötäisessä hiessä

villimpi olisi mieli

ei näin koneladun

kulkijan ajatus kulkisi

virtsasiipi

suu varjo sielusta

kutsuu

hahmossa kuninkaan vielä

vaikka

virtsa polttaa

tietään läpi lasitteen

istut siipi kädessä sulkana

käsket katsoa kuinka silmissäsi palaa

vaikka

virtsa polttaa

tietään läpi lasitteen

glamour, glamour

rock n' roll!

nojaat siihen rehuun

avaamattomat nahkahousut

tiukasti jalassa

vaikka

virtsa polttaa tietään

läpi lasitteen

sahaat rikki itseäsi

aivot kasvaa piikkejä

pisto, huikka, imu

vaikka

virtsa polttaa tietään läpi lasitteen

kunnes ei erotu pinnasta

pisasta pudonneet

sulavalinjaisesti
kuin putoamaan laskemasi kivi
kasaudun paperille

sydäntalven piikkejä täynnä
hikoan sanani hankeen

Galileo, pyöriikö se
pudotessaan?

kivipiiras

minä syön mitä syön

sitä olen

lihanne, verenne

pelkonne luina

leivotte kiveä leipäni sisään

teiltä kiveni saan

vankkavedet, valtalammet

kulutan rikki kuljetan

toisiaan vasten

hiekaksi hankaan.

minäkin haluan uittaa

sanani kivipiiraan päällä

juosta vesieni yli

uppoamatta

saada kiveni kellumaan

toisten tuleviin taikinoihin

lihaksi leivän juureen

hymyilevä kameli

sinä puhut ne sanat

joita sisältäni en halua kuulla

joita ilman

muovi-implanttirihkaman alla

hymyilevä kameli neulansilmässä

vain etsii tietään kotiin

kitukasvua

sosiaalinen anorektikko

kitukasvua kitukasvua

milloin se lakkaa

ei silloin kun

sotahullu sananjalka

potkii perseeltä

suuta auki

kun kallo kasvaa piikkejä

sisään ja ulos

kun

aikansa tasapainoiltuaan

tipahtaa

veitsenterän toiselle puolelle

ja kiipeää aina takaisin

viimein silloin

valahtaa kahareisin

terän päälle

lukunautinto

kirjainkaula kitarassa

kun katson asettelen

sormiani soinnuiksi

niin tarttuu kirjaimeen

junnaa siinä kuin

lapsena Aku Ankassa

ennen kuin oivalsi kirjainten välissä siteen

lukunautinto?

tekstinkäsittelyltä

yhä vaikeampaa

kuulla musiikkia

soittaa hyvin

puolen ruisleivän suu

joskus se kyllä

vaikka ruosteessa vielä

kinner ja kannel

puolen ruisleivän suu

yllättää

ajattelen

taluttaa tämän alamäen

kun tekisi mieli levittää kädet

joutsenten kanssa tätä jokivartta tanskan salmiin

survoa sormet rintalastasta

sisään ja avata

keuhkot aamutuulen riepotella

katselen vastaantulevia

ikuisen unen vaatekasoja

parempi muutaman variksen veli

kuin koko kansan äpärä

minä elän

minä elän

kuin en enää kuollut olisi

kuin juostessa voisin lentää

kuin tanssini pyörteissä kulkisin

ilman nilkkojen kahleista hautaa

minä soitan

kuin olisin oppinut jotain

kuin jatsia imenyt Hendrix

sanat sormina sävelten seassa

seilaa elämäni otelautaa

minä tanssin

kuin ennen en tanssinut olisi

kuin jalkani haihtuisi ilmaan

kuin onneni ikuinen blues

joka sieluni kieliä soittaa

minä elän

kuin kerran tanssittu laulu

jonka sormeni taisivat soittaa

kuin muistaisin sen vieläkin

ja uudestaan voisin koittaa

toiveajattelua

olisi varsin mairittelevaa jos

minusta olisi edes haravaksi

lymyilisin ruohikossa

pahaa-aavistamatonta klovnia

ja ennalta arvaamattomasti iskisin

tajunnan täyteen aikaa

jimi

sielussa ikuisuuden reunoja

viistävä haava isoaa

soita

lempeästi viiltävin terin

sinitaivas

analogia

huomattavasti helpompaa

luulisin

tarjottimellinen valmiita bittipaketteja

kuin manuaalinen haku

äänirasialla

aivojen ja motoriikan työlästä peliä

rahisten

adagio

vielä vähän

hanki allamme ruskaa

se on huvennut

älä pelkää

vainokansa kaikkosi

enkä veljeäni jätä

suotta koriset

aamuun on metrin matka

tynkiesi haavat hyytyvät

tule jo

lyijykäsi

taon sinulle jalat

seitsemäs päivä

tekeeks sunkin joskus mieli

vaihtaa vapaalle

nollata pää ja hoitaa hommat joskus huomenna

vai millä sä

herra Sebaot

tän ihmiskunnan oikein selität?

havahtuminen

joka sana järisee

patarumpuna kylkiluissa

ja menneen hehkuva teräskiila

syö tiensä keuhkojen väliin

vaikka minä elin jo unessa

alkusoitto

On selvemmät sävelet

illassa soineet,

kuin mitä ilmoihin lasken.

On lauluni riemua

ilkamoineet

rinnalla kielteni vasken.

Mitä sitten jos illoin uppoankin

murheen seisovaan veteen?

Jos siitä sisääni vireen hankin

ja leimua lempeni eteen.

On aika tekonsa tekaista,

aika korjata sato.

Vatvoa mieltään sekaista

kuin murheen mullassa mato

Ja riemulaulut ilot, niin

niiden tulevan mä tiedän.

Ne juoksevat mut tainnoksiin,

siksi matkani murheet siedän.