minä elän

minä elän

kuin en enää kuollut olisi

kuin juostessa voisin lentää

kuin tanssini pyörteissä kulkisin

ilman nilkkojen kahleista hautaa

minä soitan

kuin olisin oppinut jotain

kuin jatsia imenyt Hendrix

sanat sormina sävelten seassa

seilaa elämäni otelautaa

minä tanssin

kuin ennen en tanssinut olisi

kuin jalkani haihtuisi ilmaan

kuin onneni ikuinen blues

joka sieluni kieliä soittaa

minä elän

kuin kerran tanssittu laulu

jonka sormeni taisivat soittaa

kuin muistaisin sen vieläkin

ja uudestaan voisin koittaa

toiveajattelua

olisi varsin mairittelevaa jos

minusta olisi edes haravaksi

lymyilisin ruohikossa

pahaa-aavistamatonta klovnia

ja ennalta arvaamattomasti iskisin

tajunnan täyteen aikaa

jimi

sielussa ikuisuuden reunoja

viistävä haava isoaa

soita

lempeästi viiltävin terin

sinitaivas

analogia

huomattavasti helpompaa

luulisin

tarjottimellinen valmiita bittipaketteja

kuin manuaalinen haku

äänirasialla

aivojen ja motoriikan työlästä peliä

rahisten

adagio

vielä vähän

hanki allamme ruskaa

se on huvennut

älä pelkää

vainokansa kaikkosi

enkä veljeäni jätä

suotta koriset

aamuun on metrin matka

tynkiesi haavat hyytyvät

tule jo

lyijykäsi

taon sinulle jalat

seitsemäs päivä

tekeeks sunkin joskus mieli

vaihtaa vapaalle

nollata pää ja hoitaa hommat joskus huomenna

vai millä sä

herra Sebaot

tän ihmiskunnan oikein selität?

havahtuminen

joka sana järisee

patarumpuna kylkiluissa

ja menneen hehkuva teräskiila

syö tiensä keuhkojen väliin

vaikka minä elin jo unessa

alkusoitto

On selvemmät sävelet

illassa soineet,

kuin mitä ilmoihin lasken.

On lauluni riemua

ilkamoineet

rinnalla kielteni vasken.

Mitä sitten jos illoin uppoankin

murheen seisovaan veteen?

Jos siitä sisääni vireen hankin

ja leimua lempeni eteen.

On aika tekonsa tekaista,

aika korjata sato.

Vatvoa mieltään sekaista

kuin murheen mullassa mato

Ja riemulaulut ilot, niin

niiden tulevan mä tiedän.

Ne juoksevat mut tainnoksiin,

siksi matkani murheet siedän.